EU-oikeus

Perussopimukset ovat EU:n lainsäädännön perusta 

Kuva: Euroopan komissio
EU-liput. Kuva: Euroopan komissio.

Euroopan unionin toimintaa säädellään jäsenvaltioiden kesken tehdyillä perussopimuksilla, joita maat ovat sitoutuneet noudattamaan. Perussopimukset määrittävät EU:n toiminnan periaatteet tavoitteet, velvoitteet ja päätöksentekomenettelyt sekä suhteet EU:n ja sen jäsenmaiden välillä.

Jäsenvaltiot hyväksyvät perussopimukset ja niiden muutokset yksimielisesti. EU:n perussopimukset yhdessä yleisten oikeusperiaatteiden kanssa muodostavat EU-oikeuden primaarioikeuden.

Perussopimukset muodostuvat neljästä perustamissopimuksesta ja niitä täydentävistä ja tarkentavista sopimuksista. Viimeisin täydentävistä sopimuksista on Lissabonin sopimus, joka astui voimaan joulukuussa 2009.

Perustamissopimukset

  • Sopimus Euroopan unionista (1992)
  • Euroopan talousyhteisön perustamissopimus (1957)
  • Euroopan atomienergiayhteisön perustamissopimus (1957)
  • Euroopan hiili- ja teräsyhteisön perustamissopimus (1951)
Perustamissopimuksia täydentävät ja tarkentavat sopimukset
  • Lissabonin sopimus (2007)
  • Nizzan sopimus (2001)
  • Amsterdamin sopimus (1997)
  • Euroopan yhtenäisasiakirja (1986)
  • Sulautumissopimus (1965)

Kaikkien perussopimusten tekstit löytyvät EU-lainsäädännän tietokannasta, Eur-Lexistä.

Myös uusien jäsenmaiden liittymissopimukset rinnastetaan oikeudellisesti perussopimuksiin. 

Kuva: Euroopan komissio
Amsterdamin sopimus
Suomen, Ruotsin ja Iso-Britannian allekirjoitukset Amsterdamin sopimuksessa

Lainsäädännöllä luodaan EU-oikeutta

Perussopimusten puitteissa EU:n toimielimet voivat hyväksyä lainsäädäntöä, jonka jäsenmaat panevat täytäntöön. Toimielinten toimivallan laajuus on tarkoin määritelty perussopimuksissa, eikä komissio voi antaa lakiehdotusta asiasta, jossa jäsenvaltiot eivät ole luovuttaneet toimivaltaa EU:n toimielimille.

EU:n lainsäädäntöä ovat asetukset ja direktiivit, jotka ovat oikeudelliselta luonteeltaan hieman erityyppisiä. Asetukset ovat välittömästi jäsenvaltioita sitovaa oikeutta sellaisenaan, ilman erityisiä täytäntöönpanotoimia.

Direktiivit sitovat jäsenvaltioita asetetun tavoitteen osalta, mutta jäsenvaltio voi itse päättää muodon ja keinot, joilla tavoite pannaan kansallisesti täytäntöön. Toimielimet voivat myös tehdä oikeudellisesti sitovia päätöksiä.

Asetukset, direktiivit ja päätökset ovat EU:n perussopimuksista johdettua oikeutta, ns. sekundaarioikeutta. Mikäli EU-lainsäädäntö on ristiriidassa kansallisen lainsäädännön kanssa, on EU:n säädöksillä ensisijainen asema.

EU-tuomioistuimella on oikeus ratkaista, miten EU-lainsäädäntöä on unionissa tulkittava, ja sillä on ollut merkittävä asema EU:n oikeusjärjestyksen luomisessa.